Kun metsä suorastaan notkuu mustikkaa, voi piirakankin tehdä hieman suuremmassa mittakaavassa. Tämä ohje on Kotilieden sivuilta, ja riittää pienen uunin pannulle. Reseptissä yhdistyy rahka- ja murupiirakoiden parhaat puolet - mehevän tahmea koostumus ja makeanrapea pinta!
Maisemakahvilan marjapiirakka
MURU
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voita
Sekoita kuivat aineet ensin keskenään, lisää sitten sulatettu voi ja nypi taikina muruksi.
Jaa muru kahteen osaan: pohjaa varten n. kolme neljäsosaa ja loput päälle ripoteltavaksi.
POHJA
kolme neljäsosaa murutaikinasta
1 kananmuna
2 dl piimää (tai kermaviiliä)
Sekoita ja levitä leivinpaperoidulle uunipannulle.
TÄYTE
1 l marjoja (tai omenaa / raparperia)
2 prk maitorahkaa
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
Levitä marjat pohjataikinan päälle.
Sekoita muut täyteaineet keskenään ja kaada marjojen päälle.
PINNALLE
neljäsosa murutaikinasta
Paista piirakkaa 175 asteisen uunin alaosassa n. 45 minuuttia.